keskiviikko 6. toukokuuta 2015

39.

Näköjään  tässä kävi vahingossa niin, että kun lähdin päivittämään aikaisempia blogi tekstejä, (niin että kaikkien postauksien fontti on samaa väriä, ja helmpommin luettavissa), olikin niistä muutama ilmeisesti jäänyt epähuomiossa luonnoksiksi ja päivittämisen myötä ne hyppäsivätkin tänne uusimpien postausten joukkoon, uusina postauksina. Vahinkoa en saanut enää korjattua, joten päätin päivittää jokaisen postauksen uudestaan, niin että saan ne numeroitua selvyyden vuoksi. No sekään ei tietenkään onnistunut niin kuin olisi pitänyt, vaan jo heti neljännen postauksen numeroin väärin ja näin ollen päästyäni loppuun ja huomatessani virheeni jouduinkin aloittamaan jälleen alusta.

Siksipä tästä lähtien jokainen postaus alkaa numeroinnilla ja seuraava postaus tuleekin olemaan neljäskymmenes tässä blogissa. (Tietenkin vasta neljäskymmenes, kun aikaisemmin harmitukseni vallassa menin poistamaan kaikki vanhat postaukset ja jouduin aloittamaan kaiken alusta).

Pahoittelut siis, jos jotakuta sattuu hämäämään ja hämmästyttämään nuo tähän päivään ja tilanteeseen "sopimattomat" poistaukset numero 3 ja 4 jotka blogin kärkeen hypähtivät. Ne kertovat siis kevättalvesta ja keväästä 2010, eivät viime aikaisista tapahtumista.

Laitetaan tähän loppuun nyt vielä pari kuvaa kaneista, niin että tämäkin postaus voi olla "kertomus kaninkolosta"...  :)  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti