4.

Lopulta löysin sen, mitä olin halunnut. Ihailin kuvia pitkään ja mietin, kannattaisiko todella ruveta siihen hommaan taas uudelleen. Tiesin, ettei kanien yhdistäminen aina olisi ihan kivutonta ja toisinaan epäonnistuisi täysin. En vain päässyt yli enkä ympäri siitä asiasta, että minä yksinkertaisesti halusin juuri sellaisen kanin.

Lopulta päätös oli kuitenkin tehty, ja niin varasin jälleen yhdenn kanin poikasen itselleni. Kun kani tuli luovutusikäiseksi, kävin hakemassa kotiin Rillaksi nimeämäni kanin. Alun alkaen olisin halunnut jatkaa Riesa ja Ressi teemalla nimen antamista, mutta sopivaa ei vain tuntunut tulevan vastaan. Niinpä kani ristittiin Rillaksi ja Rillana se sai pysyä. 

Ensimmäistä kertaa omistin kanin, jolla oli paperit. Enkä todella osannut arvata sitä, kuinka vaikeaa oli saada uusi, hieman arka ja  hyvin alistuvainen kani sopeutumaan tiiviiseen laumaan. Ongelmaa ei suinkaan aiheuttanut Riesa, vaan hyvinkin äkäinen Ressi, jolla oli selkeä mielipide siitä, ettei kolmatta pyörää tarvittu. 

Sinnikäästi jatkoin kanien tutustuttamista toisiinsa. Aina kun jouduin jättämään kanit keskenään, ne olivat vierekkäisissä aitauksissa niin, että joutuivat tottumaan toistensa hajuihin. Vaihtelin kaneja aitauksista toisiin ja kun vein kanit ulos puoluueetomalle maaperälle, laitoin ne kaikki yhteen. Ressi jatkoi vihoitella melko pitkään, eikä tuntunut hyväksyvän uutta tulokasta lainkaan. Riesa sen sijaan oli iloinen uudesta lajitoverista ja tuli hyvin toimeen molempien kanien kanssa. Itselläni alkoi jossain vaiheessa kärsivällisyyskin loppua ja muutaman viikon seurattuani pitkittynyttä vihamielisyyttä, päätin laittaa pakan aivan totaalisesti sekaisin.