5.

Työskentelin pidempään eräällä tilalla, jossa koirien lisäksi kasvatettiin myös ranskanluppakorva kaneja. Olin hoitanut ja saatellut syntymästä maailmalle asti useita poikueita, enkä oikeastaan koskaan ollut ajatellut ottavani itse sellaista kania. Sitten tapahtui kuitenkin jotain mikä muutti mieleni, ihan täysin. 

Syntyi poikue, jossa oli tällaisia suklaan ruskeita poikasia muutama. Ihailin niitä päivittäin, seurasin miten ne kasvoivat ja kehittyivät ja lähtivät maailmalle. Syntyi toinekin poikue jossa oli kolme tällaista saman väristä poikasta. Tiesin olevani mennyttä miestä, tai naista, ihan miten vaan. Pääsin jälleen seuraamaan poikasten kasvua ja kehitystä, ihan syntymästä asti. Seurailin miten niiden luonteet kehittyivät ja kun poikaset tulivat luovutus ikään, ilmoitin työnantajalleni vieväni niistä yhden mukanani kotiin. 

Näin elämääni saapui neljäs ja viimeinen kani, Rintintin.

Rintintin oli luonteeltaan hyvin lunkki, mikään ei tuntunut hetkauttavan sitä, ei sitten kerrassaan mikään. Kun toin sen kotiin, oli sielä kolmen kanin hieman eripurainen lauma. Vein kaikki kanit ulos ja pistin ne samaan aitaukseen. Siltä seisomalta, Ressi unohti erimielisyytensä Rillan kanssa ja kohdisti kaiken mielipahansa, tarmonsa ja inhonsa Rintintiniin. Ressi oli joutunut hyväksymään sen, ettei Rilla katoaisi mihinkään ja katkerana se joutui nielemään senkin, ettei sitä itseään suurempaa, joskin huomattavasti nuorempaa Rintintiniä voinut vähempää kiinnostaa, se ettei Ressi siitä pitänyt. Kerta toisensa jälkeen Ressi yritti horjuttaa tuon jättiläisen mielenrauhaa, mutta tämä kani siirtyi vain hieman ja jatkoi ruohon syömistä. Lopulta Ressin ei auttanut muu, kuin hyväksyä tilanne ja jatkaa elämää nyt neljän kanin laumassa. 

Rintintinin tulon jälkeen meidän laumaamme laskeutui rauha. Lähtötilanne oli muuttunut melkoisesti, pikku hiljaa kuin varkain. Ensin minulla oli pari vuotta koira, sen jälkeen kotiini muutti nuori uros kani, joka tarvitsi lajikumppanin. Pian huomasin varanneeni koiran pennun ja kun kaikki ei siinä mennyt ihan suunnitelmien mukaan, lennätettiin minulle lopulta pentu meren takaa. Tämän jälkeen laumani kasvoi viellä kahdella muullakin kanilla ja niin meitä nukkui pian yhdessä makuuhuoneessa melko monta eläjää. 

Koirien ja kanien yhteiselo oli melko rauhallista, itse asiassa huomattavasti rauhallisempaa kun saattaisi uskoa olevan neljän kanin ja kahden koiran, sekä puolen kymmenen ihmisen kimppakämpässä olevan. Totta kai koirat olivat kiinnostuneita kaneista, mutta oppivat sen, ettei niitä saanut ajaa, tai kiusata. Lopulta kävi niin, että itse kaneja enemmän, ne olivat kiinnostuneita niiden papanoista ja kanien murkinoista. Heinä ei koirille maistunut, mutta sen sijaa pelletti sekä ehdottomasti kuivattu leipä ja porkkanat tuntuivat olevan etenkin tuon nuorimman koiran suurinta herkkua.