12.

Talvesta selvittiin kunnialla ja kevät aurinko alkoi mukavasti lämmittää. Kanit nauttivat auringosta niin meillä kotona kuin töissäkin. 

Kevät oli vaarallista aikaa, etenkin kun töissä syntyivät ensimmäiset kaninpoikaset. Hirmuinen kani kuume iski jälleen kerran ja seurailin poikasten kasvua sillä silmällä, että niistä veisin yhden tai kaksi mukanani kotiin.

Erityisesti nuo kuvissa näkyvää kolme poikasta saivat sormeni syyhyämään ja sydämen käpertymään sykkyrällä. Olisin halunnut itselleni ne kaikki. 

Onneksi maltoin mieleni, sillä myöhemmin kesällä sain kokea todellisen yllätyksen. Tein pupulassa perusteellista siivousta ja yllättäin kaninkopista löytyi tällainen. 

Kuvat on otettu samana päivänä, kun poikanen löytyi, eli se oli ehtinyt kasvaa kaikessa rauhassa katseilta piilossa. Meillä ei ole aavistustakaan siitä, mistä se ilmestyi, tai siitä kuka sen isä oli. Emästä ei kuitenkaan ollut epäilystäkään. 

Olin elämäni aikana nähnyt kanin poikasia todella paljon, mutta en koskaan mitään tällaista. Poikanen oli aivan järkyttävän lihava ja valtavan kokoinen siihen nähden, että sen emä oli hyvin pieni hermelini risteytys. 

Olimme tietysti alkujärkystyksen jälkeen poikasesta hyvin innoissamme. Olihan se ikään kuin hautautunut aarre. Aikoinaan Riesan tulon jälkeenhän olin pitkään halunnut mustaa pientä kania sille kaveriksi ja kanin nimeksi olisi pitänyt tulla Harmi. Sellaista kania ei vain löytynyt mistään ja niin Harmi jäi saamatta. Nyt minulla lopulta oli sellainen kani, joskin aivan järkyttävän lihava, arviolta kolmen viikon ikäinen sellainen. Yritin alkaa kutsua sitä Harmiksi, se ei vain onnistunut. Ensimmäisenä kun sain sen käsiini, totesin kanin olevan hirvittävä plösö, ja Plösöksi se jäi. Nimi ei ole mikään maailman kaunein, mutta en saanut mitään muu nimi ei istunut kanille sitä paremmin, itse asiassa mikään muu nimi ei olisi sopinut sille ollenkaan. 

Yhtäkkiä meillä oli taas neljä kania. Kaikki oli mennyt poikasen kanssa pupulassa hyvin siihen asti, että löysimme sen. Huolestuin siitä, että poikanen pääsee karkuun ja yritin estää sen pääsyn ulkotarhaan, niin että aikuiset kuitenkin pääsisivät edes takaisin kulkemaan. Kun seuraavan kerran palasin pupulaan oli poikanen kuitenkin hävinnyt, eikä sitä enää löytynyt mistään. Tiesin sen olevan jossain, sillä Ressi kävi sitä säännöllisesti imettämässä. Lopulta saimme sen kiinni, poikanen oli piiloutunut ulkovaraston alle. 

Päätin estää sen katoamisen uudelleen ja laitoin pupulan sisään tehdasvalmisteisen häkin, jonne laitoin Ressin ja Plösön. Tarkoitus oli pitää niitä siellä yön yli seuraavaan päivään niin, että seuraavana päivänä saisin tilkittyä jokaisen pienen kolon, niin ettei poikanen pääsisi enää karkuun. Sillä oli kuitenkin surulliset seuraukset, yön aikana erillisissä häkissä, joskin edelleen samassa pupulassa, samoissa tiloissa ollut Ressi totesi ettei se kuulu enää Rillan kanssa samaan laumaan. Tytöt alkoivat siis tapella keskenään. Aikani seurasin tilannetta ja totesin, ettei se asetu, ongelmaa ei kuitenkaan ollut Ressin ja Riesan välillä, eikä toisaalta Plösön ja Rillan välillä. Ongelma oli vain tyttöjen välinen. Päätin tehdä siitä lopun kerta heitolla. Laitoin molemmat tytöt samaan pieneen kuljetusboksiin. Pyörittelin boksia ympäri ämpäri ja lopulta vein sen keskelle pihaa. Päästin koko koiralauman hyörimään boksin ympärille ja "unohdin" boksin pitkäksi aikaa. Sillä välin tilkitsin pupulaa ja totesin, että Plösö oli kauhuissaan joka kerran kun ihminen lähestyi sitä. Olihan se elänyt elämänsä ensimmäiset kolme viikkoa kokonaan ilman ihmiskontakteja. 

Lopulta uskalsin päästää puput takaisin pupulaan ja shokkiterapiani oli toiminut. Tytöt hyväksyivät jälleen toisensa, pupula oli tilkitty ja uskalsin turvallisin mielin jättää puput sinne rauhoittumaan keskenään. Pidin kuitenkin huolen siitä, että Plösö saisi päivittäin tottua ihmisten käsittelyyn.