6.

Arkipäivästä elämää...

Kanit asuivat meillä sisällä, minun makuuhuoneessani, jonne niille oli rakennettu iso aitaus kompostiverkko elementeistä. En nyt tarkkaan niiden mittoja muista, mutta olisiko yksi elementti jotain 80 cm x 90 cm. Kolme kaneista olivat kääpiökokoisia ja niille aitauksen korkeus riitti loistavasti. Ne eivät edes koskaan viitsineet yrittää karata. Rintintinin kasvaminen ja aikuiskoon saavuttaminen kuitenkin loivat pienimuotoisia uusia haasteita. Kanin ei tarvinut kuin nousta aitaa vasten ja hypähtää kerran, niin se pääsi aidan yli. 

Ei se minua oikeastaan haitannut että kani karkaili, sillä se palasi aina kiltisti takaisin aitaukseen. Itse asiassa kani oli niin fiksu, että se oli aina kiltisti aitauksesta, kun minä tai joku kämppiksistäni palasimme kotiin. Ainoastaan siellä täällä lattialla lojuvat papanat paljastivat sen käyvän luvattomilla retkillään. 

Viimeinen tikki kuitenkin tuli aikanaan vastaan, kun yksi kämppiksistäni jäi kotiin sairastamaan. Kun asunto oli aamun jälkeen hiljentynyt ja minäkin lähtenyt koirien kanssa töihin, totesi kani tilaisuutensa jälleen tulleen. Sujuvasti se ylitti 80 cm korkean aidan ja lähti seikkailemaan. 

Lopulta kani päätyi tuon nukkuvan kämppikseni vuoteen alle, hiippaili siellä menemään, kunnes rysähti. En tiedä kumpi säikähti enemmän, sängyn alla hypähtänyt kani, vai ystäväni joka heräsi sängyn alta kuuluneeseen kolahdukseen. 

Varmasti säikähdys ja järkytys oli valtava molemmille, kanille joka luuli olevansa "yksin" kotona, niin että seikkaileminen olisi turvallista ja ystävälleni, jolla ei ollut aavistustakaan siitä, mikä hänen sänkynsä alla kolisteli. Tulimme siihen lopputulokseen, että myös jättiläiskani saisi pysytellä jatkossa aitauksessa, kun me muut olisimme poissa kotoa. Kovasti pohdiskelin sitä, kuinka korkeaksi aitaus pitäisi muuttaa, että Rintintin pysyisi sen siällä. Lähdin liikkeelle siitä, että käänsin jokaisen kompostiverkko elementin toisin päin, eli niiden leveydeksi muuttui 80 cm ja korkeudeksi 90 cm. 

Yllätyin positiivisesti, kun se riitti. Vain 10 cm korotus aitoihin riitti kertomaan tuolle nuorelle ranskanluppakorva kanille, että sen tulisi pysyä aitauksessa, kunnes minä päättäisin sen päästää sieltä pois. Helpotus oli melkoinen ja sillä erää kanin omatoimiset seikkailut päätyivät siihen. 

Elämä neljän kanin ja kahden koiran kanssa ei aina ollut ihan niin harmoonista, kuin sitä saattaisi kuvitella. Koirat tulivat kanien kanssa hyvin toimeen, ei siinä mitään ongelmaa ollut. Ongelma oli lähinnä siinä, että kanit asuivat makuuhuoneessani ja olivat aktiivisia myös yö aikaan. Niiden tavallinen liikuskeleminen, syöminen ja pomppiminen ei häirinnyt. Lähinnä häiriötä aiheutti Ressi, suunnattomalla kaivelemisen tarpeellaan. Kani halusi kaivaa ja kaivaa ja kaivaa, ja kaivelun kohde oli vessa laatikko. Yöllä tuo kaivelemisen ääni tuntui melko kovalta, ja päätin opettaa kanin olemaan kaivelematta sisällä. 

Kun kani alkoi kaivaa, nousin ylös ja kielsin sitä. Kani lopetti ja siirtyi muualle ja minä palasin nukkumaan. Sama tilanne toistui monta kertaa yössä, ja koirista vanhempi alkoi yllättäin minun kanssani komentamaan kania. Kun ensimmäiset ruopaisujen äänet kuuluivat, minä nousin ylös, mutta koira oli nopeampi. Se hypähti sängyltä alas, käveli aidalle ja haukahti kerran. Ressi lopetti kaivamisen ja koira palasi takaisin nukkumaan. Sama toistui taas useita kertoja yössä, kani alkoi kaivaa ja koira kävi kieltämässä. Pian sen ei enää tarvinnut haukahtaa, riitti kun se vain hypähti sängyltä alas ja Ressi ymmärsi yskän. 

Olin tilanteeseen enemmän kuin tyytyväinen. Ressi lopetti kaivelemisen yö aikaan, minun ei enää tarvinut jatkossa aloittaa aamuja siirtämällä vessalaatikon sisältöä takaisin laatikkoon ja kani pääsi kuitenkin toteuttamaan itseään ulos päivä aikaan. Ja jos kani joskus yrittikin sisällä kaivella, niin minun ei enää tarvinnut puuttua siihen tilanteeseen, koira hoiti sen puolestani. 

Toisaalta jouduin opettamaan koiralle sitten sen asian, että kanin kaivaminen ulkona oli sallittu asia. Ensi alkuun se nimittäin puuttui hyvin kärkkäästi siihenkin, kun kyseinen kani alkoi ulkona kaivamaan. 

Minun ja kanien yhteiselämää varjosti myös muuan seikka. Olin todennut jo vuosia sitten olevani allerginen heinälle ja tarkemmin sanottuna timoteille. Lähinnä asia oli tullut ilmi tehdessäni hommia hevostallilla ja etenkin heinäpellolla. En ehkäpä ajatellut asiaa ihan loppuun asti, kun tilasin "heinämieheltä" kaneille syksyn tullen heinää. Tulevaa talvea ajatellen päätin tilata heinää reilusti, etenkin kun läheisen eläinkaupan heinien hinta tuntui aikas suolaiselta. 

No mikäs siinä tilaus lähti ja otettiin vastaan ja pian pihaan ilmestyikin paketti auto, josta minulle luovutettiin 30 kg heinää. Mitäs minä ajattelemattomasti tein, kiikutin kaiken 30 kg heinää makuuhuoneeseeni. Jippii... 

Arvata saatta, että allerginen nuha ilmestyi kuvioihin melko nopeasti, myöskään silmien kutina ei tuntunut rauhoittuvan lainkaan ja kun paljain käsin täytin kanien "heinäseimeä" niin myöskin käteni reagoivat heinän kosketuksesta. 

Lisäksi kanien karvan lähtö oli aivan päätä huimaavaa, karva hyvin kevyttä ja tuntui löytävän aina jotain kautta tiensä minun hengitysteihini. Enpä kani-innostuksen vallatessa ja kani laumaa kasvattaessani ollut hetkeäkään kuvitellut, että saattaisin hankaloittaa omaa elämääni melkoisesti. 

No onneksi en ole luonteeltani mikään luovuttaja tyyppi, sitkeästi kahlasin läpi talven, allergia oireista huolimatta. Ja vähenihän se heinäkin, päivä päivältä enemmän :) 

Tuntui siltä, ettei Rintintinin kasvu pysähdy koskaan, tai ehkä se vain näytti siltä, kun toiset kanit, etenkin Ressi olivat niin pieni kokoisia. Rintintinin kynnetkin olivat niin paljon isommat ja vahvemmat, kuin toisilla kaneilla. 

Kukaan kaneista ei ollut varsinainen syli kani, vaikka ne melko seurallisia muuten olivatkin. Siivosin kanien vessan ja lakaisin kaikki ylimääräiset roskat pois päivittäin. Vessaa siivotessa, pieni sisukas Ressi hypähti monesti syliin, ja tykkäsi kiivetä myös selkäni päälle istuksimaan, kunhan se oli sen omaehtoista toimintaa. Ressi oli hyvin pieni, sisukas, rohkea ja reipas kani. Se jos kuka uskalsi käskeä koiraa väistämään, jos koira sattui sen tiellä olemaan. Ja jos koira ei sattunut väistämään, niin kani hävyttömästi kulki sen yli. 

Kaikki on hyvin suhteellista, mutta oman mittapuuni mukaan heinää meillä kului paljon. Olihan se kanieni pää ravinnon lähde ja yritin pitkään löytää sellaisen heinän ruokinta automaatin, josta sitä menisi haaskuun mahdollisimman vähän. Eläintarvike liikkeistä ei löytynyt meidän kokoonpanolle sopivaa "seimeä", sillä jos seimi oli avonainen, niin Ressi hyppäsi sen päälle syömään ja papanoi samalla heiniin. Toisaalta ne olivat myös niin pieniä, että niihin sai olla lisäämässä heinää koko ajan.

Lopulta virittelin kuvissa näkyvän ison ja korkean "maljakon" josta heinää ei juurikaan mennyt haaskuun, eikä ollut riskinä sitä, että se pääsisi työpäivän aikana loppumaan. Ressikään ei enää onnistunut pääsemään heinän sekaan ja näin heinä pysyi puhtaana ja syömäkelpoisena pidempään. 

Kun aloitin kanien pitämisen, söivät ne ensi alkuun Genesis nimistä ruokaa. Se näytti toimivan ihan hyvin, ainakin noiden pienempien kanien kanssa. Kun lopulta olin tehnyt päätöksen siitä, että otan itselleni myös ranskanluppakorva kanin, päätin kysellä vähän kokeneemmilta ihmisiltä, mitä ruokaa sille pitäisi syöttää, niin että sen kasvu ja kehitys olisi turvattu parhaalla mahdollisella tavalla. 

Eläinkauppiaan ja erään kasvattajan suosituksesta siirryin Hobby plussaan, jota kannoin kotiin kymmeniä kiloja kerrallaan. Tuo ranskanluppakorva tarvitse ravintoa ja energiaa kasvamiseen huomattavasti enemmän, kuin itseään monta kertaa pienemmät kanit, ja siksi jouduin järjestämään kanien ruokailut niin, että Rintintin söi erikseen. Erityisesti Ressi tuntui olevan äärettömän ahne ja sillä tuntui olevan pohjaton maha, mitä pelleteiden suhteen tuli, enkä halunnut päästää sitä lihomaan. 

Jos Ressi sai itse päättää, se tuli ruokakupille heti kun se kolahti ensimmäisen kerran, pysytteli siinä kunnes kaikki muut olivat syöneet ja jäi vielä siihen senkin jälkeen. Ja kun se oli syönyt mahansa täyteen, jäi se ruokakupin viereen vahtimaan, ettei vain kukaan söisi sen eväitä. Joten vaikka kanilauman yhteiselo oli hyvinkin sopusointuista ja rauhallista, sai Rintintin alkaa syömään suljetun portin takana, yksin.