10.

Kaiken piti olla hyvin ja päällisin puolin näin vaikuttikin olevan, kun valoisana kesäyönä otin kaneja kiinni juoksutusaitauksesta ja siirsin ne turvalliseen pupulaan. Viimeisimpänä otin kiinni iloisan ja eloisan ranskanluppakorvakani Rintintinin joka olisi halunnut jäädä vielä aitaukseen loikkimaan. Suljin pupulan portin huolellisesti ja lähdin nukkumaan, että jaksaisin nousta seuraavana päivänä reippaana töihin. 

Aamulla keräsin pupuille ruohoa ja vaihdoin veden, kaikki vaikutti olevan kunnossa ja niinpä lähdin töihin. 

Töistä palatessani kotona odotti suru-uutinen, Rintintin oli löytynyt kopista kuolleena. Upea suklaanruskea ranskanluppakorvakanini oli kuollut päivän aikana tuntemattomasta syystä. Kanista ei päällisin puolin näkynyt merkkiäkään mahdollisesta kuolinsyystä, liekö sitten jostain syystä elimistö tai sydän pettänyt. 

Pitkän työpäivän jälkeen oli edessä vielä haudankaivaminen menehtyneelle kanille. Kani haudattiin metsän siimekseen, rauhalliselle paikalle. Tarkoitus ei ollut sen haudasta tehdä mitään "pyhiinvaelluspaikkaa", mutta vielä vuosienkin jälkeen kun koirien kanssa kuljen sen ohitse, muistelen tuota kaunista nuorta kania, jonka elämä jäi valitettavan lyhyeksi. 

Rintintinin lähdön jälkeen lauma tuntui pitkään vajaalta, puuttuihan sieltä yksi suuri tekijä. Usein ihailin töissä uusia pupun poikasia, mutta en uskaltanut lähteä yrittämään josko saisin laumaani yhdistettyä uuden kanin. Niinpä meidän kanilaumamme jatkoi elämäänsä nyt yhtä kania köyhempänä.