43.

Hiljaiselo blogissa jatkuu, elämä pyörii omaan tahtiinsa, ei tapahdu ihmeitä, ei kummia. Kaikki siis hyvin, hiljaiselosta huolimatta. 

Heinää kuluu tasaiseen tahtiin, luonnosta löytyy vielä hyvin tuoretta tarjottavaa. Kaiken näköistä tulee kaneille poimittua, ovatpa ne tänä syksynä päässeet viinimarjojenkin makuun ja hyvin maistuu. Samoin vadelmat uppoavat kaneihin hyvin. 

Heinän ohella jo useamman vuoden ajan jämälaumani on nauttinut suomalaisesesta Rodo Rabbit Breederistä. Olen tykännyt siitä juurikin sen kotimaisuuden vuoksi ja siksi, että se on meidän lauman ylläpito tarkoitukseen erinomaisesti toimiva pelletti vaihtoehto. 

Kovin suuria määriä pellettiä nuo kanit eivät syö ja kesäajan olen antanut niille pellettiä vain iltaisin hoitokäynnin yhteydessä. Nyt kun syys on edennyt pidemmälle ja kelit alkaneet hiljalleen viilenemään olen sekoittanut pelletin sekaan vähän myös kauraa. 

Viimeisimmän eläinkaupan käynnin yhteydessä innostuin ostamaan myöskin kahta erilaista pellettiä, sellaista mitä meillä ei koskaan aikaisemmin ole tarjoiltu. Siispä kokeiluun meidän pupulassa pääsivät nämä kaksi, joista toinen on Genesis Rabbit Alfalfa

ja toinen VL Complete Cuni

Näitä kahta lähdin jo varovasti maistatuttamaan ja muutaman päivän (ja muutaman pelletin) kokemuksella voin sanoa, että Ressi, joka on aina ollut varsin ahne pelleteiden ja tuoreen suhteen, syö hyvällä ruokahalulla kaikkea kolmea pellettiä (Rodo, Genesis ja VL Complete cuni) nirsoilematta tai valikoimatta sen tarkemmin mitä suuhunsa laittaa. Plösö puolestaan syö hyvällä ruokahalulla kahta aiemmin mainittua, mutta ainakin toistaiseksi vielä sylkee suustaan tuon viimisimmän eli VL pelletin. 

Ihan hauskanen juttu sinänsä, että jälkimmäisen mainostetaan olevan juurikin suoliston parhaaseen mahdolliseen tasapainoon, minkä saavuttaminen ei Plösön kanssa ole ollut ihan helppo homma. 

Nyt se on kuitenkin pysynyt loistavassa kunnossa läpi kesän ja olen ollut niin onnellinen siitä, että olen pystynyt tarjoamaan niille tuoretta päivittäin, ilman että sillä olisi ollut minkäälaista vaikutusta Plösön suoliston toimintaan. Jes!

42. 

Hullulta tuntuu, mutta niin se vain on. Plösö täyttää taas vuosia. Hassu sanonta sinänsä, sillä eiväthän vuodet lisäänny kuin yksi kerrallaan. No lisääntyivät miten vaan, niin Plösöllä  niitä on nyt takana päin kolme. 

Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, niin totta se vain on. 
Ihan tarkkaa syntymäaikaa Plösölle ei ole tiedossa, sehän kun löytyi tuolta meidän pupulasta arviolta kolmen viikon ikäisenä. Päätin kuitenkin silloin, että lasken poikasen löytö päivästä kolme viikkoa taaksepäin ja valitsen sen päivän tuon pienen mustan pojan syntymäpäiväksi. Ja niinhän sitten tein. 

Plösö on edelleen nimensä veroinen, jo hyvin nuorena kastroitu uros hieman pulskassa kunnossa, mutta sellainen se on ollut lähes koko ikänsä. Toki kiivaimman kasvupyrähdyksen aikana se oli hyvinkin solakassa kunnossa, mutta kastroinnin jälkeen massaa kertyi aavistuksen liikaa, eikä se ole näiden vuosien mittaan siitä yhtään vähentynyt. Pienestä pyöreydestä huolimatta kani on aina ollut varsin reipas liikkeissään  ja nauttinut aina vapaudesta sydämensä kyllyydestä. 

Tämä pieni musta ns. ylläripylläri aiheutti pientä pään vaivaa minulle muutamana päivänä heti löytymisensä jälkeen, mutta olen kyllä ollut tyytyväinen siihen, että päätin jättää Plösön kotiin lauman jatkeeksi. Etenkin kun oikeasta laumasta on enää jäljellä vain kaksi. Äiti ja poika, joiden sopusointuista elämää ja yhdessä oloa on totisesti ilo seurata. 

Niinhän siinä sitten kävi, että kello ehti muutaman minuutin yli puolen yön, eli mainittakoon vielä tässä että Plösö vietti syntymäpäiväänsä siis eilen.. ☺

41.

Kevät on edennyt hirmuista vauhtia, vaikka tuntuukin siltä, että yhtä aurinkoista päivää vastaa aina kahdesta kolmeen harmaata päivää. 

Luonto on alkanut vihertää  ihan toden teolla ja kasvu tuntuu paikoitellen olevan suorataan räjähdysmäistä. Vaikka nuo sateiset päivät toisinaan tuntuvatkin ikäviltä, niin kyllähän se niin on, että tuo luonto kyllä sitä sadetta tarvitsee. 

Näitä sateita onkin kiittäminen siitä, että kaneille on riittänyt tuoretta ravintoa yllin kyllin ja itsellä meinaa toisinaan hämärtyä se, minkä verran nuo kaksi pientä kania sitä oikeastaan edes pystyvät syömään. Etenkin kun melko oleellista niiden hyvinvoinnin kannalta on ehdottomasti se, etteivät ne jätä pois kuivan heinän syömistä. 

Ainakin toistaiseksi kuivaheinä on kuitenkin maistunut vielä hyvin, joten tuskinpa tässä on syytä huoleen. Pellettiäkin nuo kanit saavat kertaalleen päivässä, yleensä ilta puhteen yhteydessä. Tällä hetkellä annostus on ynteensä 0,5 dl vuorokaudessa, eli määrällisestihän se ei ole kovin paljon yhtä kania kohden. 

Pihaan nuo kanit ovat päässeet jaloittelemaan hyvillä keleillä, mutta toki vain silloin kun niitä on aikaa kunnolla vahtia. Erityisesti tänään oli ilo seurata kanien jaloittelua ja sitä, miten Ressi oikein nautiskellen piehtaroi hiekassa ja köllähti sinne sitten kyljelleen lepäilemään. 

Pikkuruinen tyttökin on päässyt kaneja hoitelemaan ja innossaan keräilee niille vihreää tuosta omasta pihasta. Koirat puolestaan pyrkivät livahtamaan pupulaan aina tilaisuuden tullen, ei niitä niinkään kanit kiinosta, vaan papanaralli :D 

Olen yrittänyt mahdollisimman monipuolisesti kerätä noita vihreitä. Ja huolehtia myöskin siitä, että noiden lehtien ja ruohojen ohella, kanit saavat myöskin lehtipuiden oksia ja varpuja. Tänään iltapalaksi kaneille tuli kerättyä pihlajaa, koivua, mustikkaa, puolukkaa, pajua ja vadelmaa. 

40.

Plösön kanssa on ollut vuosien mittaan jonkin verran ongelmana se, että se ei ole juurikaan kestänyt tuoretta ravintoa. Hyvin pienetkin määrät tuoreruokaa aiheuttivat sen, että kuivien papanoita ei muodostunut juuri ollenkaan, vaan jatkuvat syömättä jääneet umpparipapanat sotkivat koko kanin takapuolen ulosteeseen joka tarttui tiukasti karvoihin kiinni. 

Tuolta nuorelta uroskanilta sai olla jatkuvasti "pesemässä" takapuolta ja irroittelemassa karvoihin tiukasti takertuneita paakkuja. Aikani tilannetta ja kanin "ahdinkoa" seurattuani jouduin tekemään melko tylyn päätöksen sen suhteen, että jätän kanien ruokavaliosta tuoreen kokonaan pois. Päätös oli helppo toteuttaa ja pitää siitä kiinni, kun päätöksen tekoaika osui syksyyn. 

Koko talven ajan kanien ruokavalio perustui siis pääasiassa kuivasta heinästä, jonka ohella ne saivat tietysti pieniä annoksia pellettejä aamuin illoin. Tarjolla oli vapaasti nautittavaksi myöskin jatkuvasti vaihtelevasti eripuiden oksia. Hyvin rajoitettu ruokavalio helpotti tilannetta huomattavasti, eikä kanin takapää ollut enää jatkuvasti löysän ulosteen tuhrima. Heinä erien vaihtelun ja maistuvuuden myötä huomasi kyllä selkeän eron papanoissa ja siinä, että tuliko Plösöllä syötyä heinää tarpeeksi vaiko eikö. Ressillä tätä ongelmaa ei oikeastaan koskaan ole ollutkaan. 

Hämärästi muistelin, että kun tuo pieni pääsiäispupu aikoinaan 2010 keväällä minulle tuli, jäi sillä muutamaan otteeseen umppari papanat syömättä ja se sotki niillä vähän paikkoja. Mutta sen kotiutumisen myötä tämä jäi kuitenkin melko nopeasti pois, eikä se kyllä takapäätään koskaan onnistunut tuhrimaan siinä määrin, kuin poikansa. 

Kuten jo moneen kertaan olen tainnut mainita, niin aloitin tuoreen ruohon keräämisen kaneille heti, kun ensimmäiset korret vain uskaltautuivat näkyviin. Vaikka aloitin vihreän antamisen niinkin varovasti, niin Plösö sai siitä kuitenkin "vatsansa löysälle". Pian se kuitenkin tottui tuoreeseen ja nyt on ollut kyllä suunnaton ilo huomata, että sen kestää syödä tuota luonnosta kerättyä vihreää jo melko runsaitakin annoksia.

Olen kuitenkin pyrkinyt pitämään huolen siitä, ettei vihreän syöttäminen syrjäyttyäisi kuivan heinän syömistä, vaan että kuiva heinä pysyisi kuitenkin noiden kanien pääravinnon lähteenä. Toisaalta, olen myöskin pyrkinyt keräämään näitä kevään tuoreita muualtakin, kuin ihan maan rajasta, eli jo pitkän aikaa kanit ovat saaneet nauttia myöskin lehtipuiden oksien silmuista ja viime päivinä jo "hiirenkorvista" ja pienistä lehtien aluista. Erityisesti pajuista ja pihlajista kanit syövät huolellisesti myös kuoret ja välillä mustikan ja puolukan varvut häviävät kokonaisuudessaan parempiin suihin. 

Kyllähän se harmittaisi melko paljon, jos tilanne olisi sellainen, ettei tuon Plösön maha kestäisi tuoretta enää lainkaan. Ressi kun suorastaan rakastaa kaikea tuoretta, ruohoista ja lehdistä, juureksiin asti ja tietenkin kaikkea mahdollista siitä väliltä. Kanien ruokkimista erikseen en haluaisi edes harkita, saati sitten sitä että jakaisin niiden tilat niin ,ettei Plösö pääsisi nauttimaan Ressin pöydän antimista. 

Siispä iloni siitä että tuo Plösökin pystyy kevään antimista nauttimaan, onkin moninkertainen :)

39.

Näköjään  tässä kävi vahingossa niin, että kun lähdin päivittämään aikaisempia blogi tekstejä, (niin että kaikkien postauksien fontti on samaa väriä, ja helmpommin luettavissa), olikin niistä muutama ilmeisesti jäänyt epähuomiossa luonnoksiksi ja päivittämisen myötä ne hyppäsivätkin tänne uusimpien postausten joukkoon, uusina postauksina. Vahinkoa en saanut enää korjattua, joten päätin päivittää jokaisen postauksen uudestaan, niin että saan ne numeroitua selvyyden vuoksi. No sekään ei tietenkään onnistunut niin kuin olisi pitänyt, vaan jo heti neljännen postauksen numeroin väärin ja näin ollen päästyäni loppuun ja huomatessani virheeni jouduinkin aloittamaan jälleen alusta.

Siksipä tästä lähtien jokainen postaus alkaa numeroinnilla ja seuraava postaus tuleekin olemaan neljäskymmenes tässä blogissa. (Tietenkin vasta neljäskymmenes, kun aikaisemmin harmitukseni vallassa menin poistamaan kaikki vanhat postaukset ja jouduin aloittamaan kaiken alusta).

Pahoittelut siis, jos jotakuta sattuu hämäämään ja hämmästyttämään nuo tähän päivään ja tilanteeseen "sopimattomat" poistaukset numero 3 ja 4 jotka blogin kärkeen hypähtivät. Ne kertovat siis kevättalvesta ja keväästä 2010, eivät viime aikaisista tapahtumista.

Laitetaan tähän loppuun nyt vielä pari kuvaa kaneista, niin että tämäkin postaus voi olla "kertomus kaninkolosta"...  :)  

4.

Lopulta löysin sen, mitä olin halunnut. Ihailin kuvia pitkään ja mietin, kannattaisiko todella ruveta siihen hommaan taas uudelleen. Tiesin, ettei kanien yhdistäminen aina olisi ihan kivutonta ja toisinaan epäonnistuisi täysin. En vain päässyt yli enkä ympäri siitä asiasta, että minä yksinkertaisesti halusin juuri sellaisen kanin.

Lopulta päätös oli kuitenkin tehty, ja niin varasin jälleen yhdenn kanin poikasen itselleni. Kun kani tuli luovutusikäiseksi, kävin hakemassa kotiin Rillaksi nimeämäni kanin. Alun alkaen olisin halunnut jatkaa Riesa ja Ressi teemalla nimen antamista, mutta sopivaa ei vain tuntunut tulevan vastaan. Niinpä kani ristittiin Rillaksi ja Rillana se sai pysyä. 

Ensimmäistä kertaa omistin kanin, jolla oli paperit. Enkä todella osannut arvata sitä, kuinka vaikeaa oli saada uusi, hieman arka ja  hyvin alistuvainen kani sopeutumaan tiiviiseen laumaan. Ongelmaa ei suinkaan aiheuttanut Riesa, vaan hyvinkin äkäinen Ressi, jolla oli selkeä mielipide siitä, ettei kolmatta pyörää tarvittu. 

Sinnikäästi jatkoin kanien tutustuttamista toisiinsa. Aina kun jouduin jättämään kanit keskenään, ne olivat vierekkäisissä aitauksissa niin, että joutuivat tottumaan toistensa hajuihin. Vaihtelin kaneja aitauksista toisiin ja kun vein kanit ulos puoluueetomalle maaperälle, laitoin ne kaikki yhteen. Ressi jatkoi vihoitella melko pitkään, eikä tuntunut hyväksyvän uutta tulokasta lainkaan. Riesa sen sijaan oli iloinen uudesta lajitoverista ja tuli hyvin toimeen molempien kanien kanssa. Itselläni alkoi jossain vaiheessa kärsivällisyyskin loppua ja muutaman viikon seurattuani pitkittynyttä vihamielisyyttä, päätin laittaa pakan aivan totaalisesti sekaisin. 

3.

Aika kului hiljalleen, pakkanen paukkui ja ulkona oli paljon lunta. Riesa kulki minun ja Zeuksen mukana säännöllisesti ulkona lenkeillä, mutta työpäivien ajan se joutui olemaan valitettavan paljon yksin. Pikku hiljaa ajatus toisen kanin etsimisestä alkoi muuttua pelkästä ajatuksesta teoiksi. Halusin pienen mustan pystykorvaisen kanin ja sellaisen löytäminen tuntui mahdottomalta urakalta, ainakin kevättalvella 2010. Olisin ehdottomasti halunnut riistanvärisen Riesan kaveriksi, mustan kanin, jolle olisin antanut nimeksi Harmi. 

Yhdestä poikueesta sellainen olisi löytynytkin, mutta sitten "kasvattaja" päätti kuitenkin pitää sen itse. Olin hieman pettynyt, mutta päädyin sitten kuitenkin lopulta ottamaan samasta poikueesta madagaskarin värisen naaras kanin, jolle annoin nimeksi Ressi. 

Olin hyvin malttamaton odottaessni kanin tulemista luovutsikään, ja kun sain poikasen varattua itselleni, ihan ensi töiksi kävin kastroimassa Riesan. Ressi oli minun pieni pääsiäispupuni, ja kun se lopulta muutti meille oli sen ja Riesan koko ero huomattava. 

Ajattelin, että leikatun uros kanin ja pienen naaras kanin poikasen yhdistäminen sujuisi kivuttomasti. No jälleen kerran sain huomata olleeni väärässä. Riesa oli hyvin innoissaan uudesta lajitoveristaan, enkä koskaan aikaisemmin ollut kuullut minkään eläimen pitävän sellaista ääntä, kun Riesan kosiskellessa uutta kumppaniaan. Se oli Ressin kimpussa jatkuvasti, ei niinkään purren tai haluten tapella, vaan haluten astua kerta toisensa jälkeen. Pieni poikanen yritti väistellä ja paeta aikuista innokasta kania, mutta Riesa seurasi sinnikkäästi sen jäljessä. 

Lopulta päädyin epätoivoiseen ratkaisuun ja otin uuden kanin poikasen nukkumaan viereeni ensimmäiseksi yöksi. Hyvinhän se meni, siihen asti, kunnes kani pissasi sänkyyni. Pieni poloinen oli varmasti hämmennyksissä kaikista muutoksista. Olin alun alkaen ostanut sen kääpiöluppakorvan poikasena, mutta ajan kuluessa tulin aina vain enemmän siihen tulokseen, ettei se missään nimessä voinut olla kääpiöluppakorva kani, siinä täytyi olla jotain muutakin seassa ja sen jonkin muun täytyi olla hermeliiniä. 

Aika kului, kevät voitti ja hiljalleen alkoi muuttua kesäksi. Jo kun ensimmäiset vihertävät ruohon korret ilmestyivät näkyvii, aloin keräämään kaneille tuoretta ruohoa. Kun aloitti tarpeeksi ajoissa, ei voinut vahingossa kerätä kerralla liian suurta annosta, kun ruohoa ei vielä ollut niin paljon. Kun kanien mahat tottuivat tuoreeseen ruohoon, aloin päästämään niitä aidatulle pihalle laiduntamaan. Aluksi valjaisiin ja naruihin kytkettyinä, mutta sitten ihan vapainakin, joskin toki valvottuina silloinkin. 

Kanien ja minun yhteiselo oli lähtenyt hyvin käyntiin, niille oli seuraa toisistaan ja minä nautin suunnattomasti, kun sain niiden touhuja seurailla sivusta. Kaneista tuli aivan lyömätön parivaljakko joka teki ihan kaiken yhdessä, ne viihtyivät hyvin niin sisällä, kuin ulkonakin. Ja etenkin Ressi, oli hirvittävän innokas kaivelija. Kerta toisensa jälkeen sain peitellä tuon nuoren innokaan naaras kanin kaivamia kuoppia pihapiiristä. Erityisen mieluinen paikka sen mielestä oli kaivaa talon reunustalla, missä oli paljon pehmeää hiekkaa. 

Vanha sanonta, "ei kahta ilman kolmatta" vaikutti pitävän paikkaansa. Vaikka minulla oli kotona hyvin toimiva, kahden kanin lauma, ajatus kolmannesta kanista tuntui kiusallisen houkuttelevalta. Tällä kertaa olin päättänyt hankkia ihan oikean rotukanin, pienen, kirjavan ja paperillisen kanin. Ajatus tästä tuntui aivan ylitsepääsemättömältä, eikä auttanut muu kuin alkaa etsimään sopivaa sellaista...