17.

Muutto

Maaliskuun lopulla puput muuttivat mukanani Asikkalaan, kaneille se oli melkoinen elämänmuutos. Ne muuttuivat ulkokaneista sisäkaneiksi ja siitä seurannut karvonlähtö oli aikamoista. 

Pupujen kerrostalo

Majoitin kanit vaatehuoneeseen ja vaikka ne saivatkin asunnossa olla pääsääntöisesti vapaina, lukittiin ne huolellisesti vaatehuoneeseen aina, kun koirat ja kanit jäivät keskenään kotiin. Koirat eivät olleet niitä juurikaan yrittäneet jahdata aikaisemmin, mutta kun on eläimistä kyse, ei mikään ole niin varmaa kuin epävarma ja halusin tulla kotiin ilman että siellä olisi tapahtunut  tragedioita. 

Vaatehuone oli pupujen turvapaikka.

Yhteiselo kanien ja koirien kanssa lähti mukavasti käyntiin. Joskin kanit ottivat muuton melko raskaasti. Ensimmäisen viikon aikana ne eivät juurikaan poistuneet vaatehuoneessta, vaikka se oli niille mahdollista. Hiljalleen ne kuitenkin tottuivat uuteen elinympäristöön ja reipastuivat. 

Askel kerrallaa ne lähtivät lopulta tutkimaan asuntoa, Ressi rohkelikko ensimmäisenä. En muista koskaan aikaisemmin nähneeni kaninen hiippailevan, mutta nämä tekivät nyt niin. Pienikin kolahdus tai ääni, jonka lähteestä ne eivät olleet täysin varmoja, sai ne perääntymään takaisin vaatehuoneeseen. 

Riesa

Kun aikaa kului, kanitkin rentoutuivat ja ottivat omaksi alueekseen koko asunnon pinta-alan. Kun keittiössä ruokin koiria, ilmestyi sitten kanit jonossa Ressi etunenässä ihmettelemään, että olinko tarkoituksella unohtanut niiden eväät. 

Pellettiä kanit saivat pienen määrän aamuin illoin ja melko tarkkana sai olla siitä, etteivät koirat niitä käyneet vetämässä parempiin suihin. Tosin kanitkin oppivat sen uhkakuvan melko nopeasti ja  alkoivat syömään pienen pellittimäärän aina kerrallaan, niin että koirille jäivät vain tyhjät 
kupit. 

Samanlaista kilpailua käytiin muistakin pupujen eväistä. Ainoastaan heinä sai olla koirilta rauhassa, joskin Etna kertaalleen hyvin tärkeän näköisenä haki yhden heinänkorrenkin ja alkoi sitä matolla maaten pilkkomaan. Suurin kilpailu käytiin porkkanoista, mutta lähes samalla tavalla molemmat tyttökoirat kävivät varastamassa myös naurista, lanttua ja punajuurta. Lopulta jouduin antamaan molemmille tytöille omat juurekset aina samoihin aikoihin, kun kanit ne saivat. Zeus, uroskoira aina vain ihmetteli, että mitä herkkuja ne tytöt taas saivat, se ei kuitenkaan koskaan oppinut ymmärtämään noita pupujen eväiden syömisiä. 

Ärrät, eli Riesa, Ressi ja Rilla.

Ulkoilemaankin kanit pääsivät lämpiminä päivinä. Olin koiria varten aidannut takapihan, mutta kanitkin oppivat ottamaan siitä ilon irti.