torstai 4. helmikuuta 2016

46.

Kanit ovat muuttaneet,
ulkoa sisään.

Siinäpä päällimäisenä mielessä olevat asiat.

Useampi ihminen  tuntuu olevan sitä mieltä, ettei näin saisi tehdä kesken talven, 
koska kanit ovat syksystä asti kasvattaneet paksua talvi turkkia ja ovat näin ollen vaarassa
kuolla lämpöhalvaukseen, kun ne siirretään sisätiloihin. 

Tämä talvi on ollut kummallinen, useammasta plus asteesta liki 30 asteen pakkasiin. Lämpötila erojen heittely on ollut melkoinen.

Ennen muuttoani ja kanien muuttoa pakkasia oli tuo liki -30 astetta, sitten kelit muuttuivat. Tämän muutoken aikana kanit muuttivat ulkoa muutamasta pakkas asteesta sisätiloihin, jossa lämpöä oli alta kaksikymmentä, plussan puolella tietenkin. 

Tuskailin asian kanssa pitkään, mutta enpä minä niitä oikein muuttamattakaan voinut jättää. 
Olipa se kaneja kohtaan sitten oikein tai väärin, niin ne saivat muuttaa ulkoa sisään ja näin reippaan kahden viikon sisällä viihtymisen jälkeen voin kertoa, etteivät ne ole olleet lähelläkään lämpöhalvaukseen menehtymistä. 

Ne vaikuttavat viihtyvän varsin hyvin, kuvat puhukoon jossain vaiheessa puolestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti