torstai 19. helmikuuta 2015

32.

Helmikuu tulla tupsahti ja on kohta jo ohitsekin, 
kovaa kyytiä ollaan menossa kevättä kohden. Luonto on vihjaillut kevään saapumisesta jo pidemmän aikaan, mutta eiköhän sellainen perinteinen kunnon takatalvikin tässä vielä saada, ennen kuin kevät lopulta vie voiton. 

Meidän pupulassa on vietetty edelleen hiljaiseloa, niin kuin blogistakin päätellä saattaa.
Helmikuun alkupuolella, oli kuitenkin 
yksi vuosipäivä, mikä lienee tarpeen nostaa esille. 

Pieni pääsiäispupuni Ressi, täytti 5 vuotta. 


Tältä näytti Ressi meille muuttaessaan.

Tällaiseksi viehkeäksi kaunottareksi se on vuosien myötä kasvanut ja ottanut äidin roolinkin hoitaakseen varsin mallikkaasti. 


Ressi täytti 5 vuotta 5.2.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti